tiistai 15. syyskuuta 2015

Paitoja tarpeeseen ja torkkupeitto

Kaikilla pojilla on vajetta paidoissa ja niitä olen tässä nyt yrittänyt ommella. Ompelu on ollut liukuhihnatyötä ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja. Kaivoin hyväksi havaitut peruskaavat käyttöön ja ryhdyin töihin.

Ekaluokkalaisella oli koulukuva johon tarvitsi ison pojan paidan. Yhdessä valittiin kankaat ja tämmöinen siitä tuli:


Herra 4 v:lle tein paidan Majapuun lohiksesta. Paita pääsi heti päälle Ti-Ti nalle konserttiin.

Kuopukselle ompelin Kangas Salongista ostamastani traktorikankaasta 80 cm paidan. Kovasti on vauhdikas ikä pikkumiehellä, joten kuvaaminen vähän haasteellista. Ylemmässä kuvassa kankaan väri lähempänä oikeaa.

 


Toinen paitakangas löytyi vanhoista varastoista, joka on PaaPiin kettukangas.
 
 

 
Tänään leikkikenttäreissulla otin kuvan torkkupeitosta, jonka ompelin kuopukselle ennen hänen syntymäänsä. Kauan olin säästänyt Selialta tilaamaani metsänhenget jerseytä kangas kaapissani, kun en keksinyt hyvää käyttökohdetta sille. Lopulta puolet raportista päätyi pikkuiseen torkkupeittoon jota on ahkerasti käytetty koko kulunut vuosi. Mitähän toisesta puolesta tekisin?!
 

4 kommenttia:

  1. Ihania paitoja!, ei oo varmaan tullu puheeksi et sullakin on blogi, kun nyt vasta hoksasin!

    VastaaPoista
  2. Onpas hienoja paitoja ja Selian metsänhenget toimii hyvin peittona.

    VastaaPoista