keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Vintage London ja Marjanallet

Nyt viimepäivinä on ollut ompelun saralla aika hiljaista, mutta jotain kuitenkin olen saanut valmiiksi.

Aikoja sitten tilasin Majapuulta Vintage Londonta harmaana ekaluokkalaisen toiveesta. Nyt vihdoin sain tehtyä siitä paidan. Pikkasen kikkailin paidan kanssa ja laitoin collegea olkapäille. Katotaan nyt kelpaako paita kouluun päälle?!


 
Kuopukselle ompelin kaksi kypärämyssyä uuden OB:n kaavalla. Jälkimmäisestä jätin alareunan kanttauksen pois ja vain saumuroin reunan, mielestäni näin kivempi.



sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Vaihdossa villahousut

Aikaisemmassa postauksessa kirjoitin vaatevaihdosta jota olemme muutaman kerran ystäväni kanssa tehneet... Eli ystävä kutoo kuopukselleni kahdet villahousut ja mä puolestani ompelen kahdet housut ja kolme paitaa. Tässä loput valmiit vaatteet jotka lähtivät ystävän 4 vuotiaalle pojalle. Kankaat ovat pikkumiehen äidin ostamat.

Sampsukan hauskasta Lakujeti joustofroteesta tein kahdet perushousut ja tilkuista tuli vielä kauluri pakkaskeleille.






Keppihevos- ja ritarikankaasta tuli hauskat peruspaidat kokoa 110. Kaavana tuttu turvallinen OB:n Little Lamb.



Uutta vaihtoprojektia oli meillä jo suunnitteilla kunhan saadaan nämä joululahjaprojektit alta pois. ;)

tiistai 27. lokakuuta 2015

Kuopukselle kettuja

Perheen miesväki vei mut elokuussa synttäreiden kunniaksi kangasostoksille Kangas Salonkiin Kurikkaan. Sieltä mukaani tarttui pirtsakka kettukangas, joka kuopuksen kiljahduksista päätellen oli myös hänen lemppari. Nyt vihdoin ehdin ottaa kankaan työnalle...




Kuopus sai kankaasta paidan vanhalla tutulla kaavalla OB:n Papana kokoa 80 cm.


Kaveriksi paidalle ompelin turkoosista joustofroteesta housut. Kaava tähän oli Ob:n Streaky Legs muokattuna. Housujen pultusta luuraa pikkuinen kettu, jonka ompelin siihen silitettävää tukikangasta apuna käyttäen.



maanantai 12. lokakuuta 2015

Sade-Panja ja Vilkas Viikari


Näin jossain kuvan Nappinjan Sade-Pandasta ja heti oli pakko tilata sitä pieni pätkä omille pikku pojille. Kankaan tultua 4 VEE omi sen itselleen, mutta raivarin uhasta huolimatta leikkasin siitä myös paidan kuopukselle. Ihmeen vähällä kiukkuamisella 4 VEE luopui ajatuksesta, että kangas on vain hänen, kun huomasi, että myös pikkuveikka saa Panda paidan!!!


4 VEEn paidan etu- ja takakappale on Sade-Pandaa ja hihat tein keltaisista tähdistä. Tähtiä oli jäänyt just joku jämäpala kaappiin pyörimään, josta ei mitään havaintoa mistä oon ostanut. Pääntien kanttasin valkosella resorilla, joka oli niin luirua, että oli viimeinen kerta kun sitä kanttauksiin käytän! Varmaan hyvä tekosyy tehdä kangastilaus taas jonnekin! ;) Hihat on PaaPiin mustavalkoista raitaresoria.



Kuopuksen paita tuli kokonaan Sade-Pandasta ja kanttaukset raitaresoria. Kanttaus meni muuten hyvin, paitsi olis pitänyt hokata vaihtaa toinen kaksoisneulan lanka mustaksi, niin ei ommel olisi loistanut niin selvästi mustassa raidassa. Mutta minähän en purkaa jos ei ole pakko! :D

Housuihin löysin kaapista ohkasen college-kankaan palan, josta riitti hyvin 80 cm pöksyihin. Pöksyjen takaosaan leikkasin Pandan, joka kivasti keikkuu mukana pikkumiehen konttiessa pitkin lattiaa. Housujen kaava on OB Tiikeri muokattuna. Kuminauhan tilalle vaihdoin leveän resorin ja muutenkin muokkasin etupuolta matalammaksi, kun muistin, että aikaisemmin tällä kaavalla ompelemissani housuissa etupuolella roikkui ikävä haarapussi. En kyllä vissiin vieläkään onnistunut välttämään tota haarapussia kokonaan, mutta...



Resorit tein housuihin kaksinkertaisena toisin kun kaavan ohjeessa, mutta pituutta taisi tulla vähän liioitellusti! Taitaa kuopus saada pandahousut vielä eskariinkin päälle kun sen verran on kasvunvaraa! :) Mutta kaksin kerroin resorit käännettynä on jo nyt ihan käyttökelpoiset housut.

 
Sovituskuvien ottaminen meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, joten sovinnolla luovutin kameran isännän käteen.  Kyllähän Pikku-Viikarista sitten jokunen sovituskuva saatiin.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Possupussi ja paitaset

Pakkohan se oli sen verran osallistua taas kankaiden yöhön, että sain napsuteltua palan Susihukka-Raitasukkaa ja PaaPiin possupussin. On se ihanaa kun tämmösen kotiäidinkin elämässä on välillä vähän jännitystä kun odottelin ylläripaketin saapumista! ;)

Kovasti tykkäsin noista neljästä oikeanpuoleisesta, mutta nuo pinkit ei oikein tähän poikavaltaiseen perheeseen sopineet, joten niille löysin jo uudet kodit.

Ompelun saralla olen taas tehtaillut paitoja...
Erään ystävän kanssa meillä on välillä semmosia vaihtoprojekteja, joissa mä ompelen ystävän pojalle muutamat paidat ja housut, ja tilalle saan kuopukselle muutamat ihanat villahousut. Systeemi on toiminut hienosti, kun kumpikin hommaa materiaalit joista toinen saa aloittaa työn. Näin ei tarvi miettiä raha-asioita ollenkaan...


 
Oikeanpuoleinen paita on pikkumiehen äidin ostamasta kankaasta ommeltu, ja vasemmanpuoleisen ompelin kiitokseksi kassillisesta E:n vanhoja vaatteita, jonka sain kuopukselle. 

Kolmelle omalle pojalle on myös tulossa jenkkiautopaidat samasta kankaasta. Kiva sitten poikien samistella kun lähdetään taas porukalla autotapahtumiin. :)

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Keskeneräisten laatikko

Mun ompelunurkasta löytyy tuo "ihana" keskeneräisten laatikko jonne hautautuu jos jonkinlaista ompelusta. Nyt alkaa laatikon reunat peittyä kasan alle, joten oli taas pakko pelastaa sieltä muutama keskeneräinen ja ommella loppuun. Mulla paha tapa leikata useampi saman koon vaate valmiiksi odottamaan ompelua ja sitten kesken urakan iskee väsymys koko touhuun ja viimeiset pääsevät lojumaan keskeneräisten laatikkoon.



 Nyt pelastin yllätyspussista tulleen Nosh:n kamerasta leikatun bodyn, josta puuttui enää päättelyt ja nepparit. Nepparit on vieläkin laittamatta, mutta lupaan hoitaa sen tänään! ;) Harmi kun body on kokoa 68, joten käyttäjä on jo kasvanut tämän koon ohi!

 Toinen pelastettu keskeneräinen on kokoa 62, olevat froteiset puolipotkarit. Näistäkin puuttui vain vyötäröresori, että paljosta näidenkään valmistuminen ei ollut kiinni! :D






sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Riivalit, Hippu ja Formulat...

Viikonloppuna ompelin 4 veelle formulapaidan, jonka kankaan poitsu itse valitsi muistaakseni Majapuulta. Pikkasen toi perusvaatteiden ompelu alkoi puuduttaa, joten ompelin paidan helmaan tähden piristystä tuomaan...

 
 
Käpysen Riivaleista tuli t-paidat 4 veelle ja ekaluokkalaiselle. Raportti riitti justiin kahteen paitaan kun hihat leikasin poikittain langan suuntaan. Eipä se ole käytössä haitannut...
 
 
PaaPiin Hippu päätyi kuopuksen 80 cm paidaksi. Kaavana OB:n Papana.